Takaisin ylös

Vuoden 2017 Pelit

 Meille 2017 saapuneet lautapelit, kortit ja toimintapelit alla esiteltynä 

Jos haluat verkkokauppaan - klikkaa tästä!

 

 

 

Agricola Family Vuoden Perhepeli 2017 **VOITTAJA**

 

Jokainen pelaaja rakentaa itselleen oman maatilan. Maatilaan kuuluu aluksi vain pieni puutalo, jossa on kaksi huonetta. Talossa on tilaa kahdelle henkilölle (isännälle ja emännälle). Pelaajat voivat rakentaa taloonsa lisää huoneita, jotta perhe voi kasvaa. Mitä useampi henkilö maatilalla asuu, sitä useampia toimintoja pelaaja voi suorittaa. Kaikki maatilan asukkaat on myös ruokittava sadonkorjuuaikaan. Tätä varten on viljeltävä maata ja kasvatettava karjaa. Myös apuvälineistä voi olla hyötyä, mutta pelaajat voivat rakentaa niitä vain rajoitetusti. 14 kierroksen jälkeen pelin voittaa pelaaja, joka on kasvattanut maatilansa suurimmaksi ja kerännyt eniten pisteitä.

 


 

 

Dr. Eureka Lautapeli Vuoden Lastenpeli 2017 **VOITTAJA**

 

Oletko Dr. Eurekan nopein ja nokkelin avustaja? Siirrä koeputkissa olevia palloja haastekortin osoittamaan järjestykseen niin ettet koske niihin käsilläsi – onnistuuko? Näppäryyttä, nopeutta ja hyvää hahmottamiskykyä vaativa perhepeli 2 -4 pelaajalle. Peliaika noin 15 minuuttia. Sisältää 54 haastekorttia, 24 väripalloa, 12 putkiloa ja ohjeet.

Ikä: + 6-v Pelaajat: 2-4  Aika: 15 min 

Vuoden Partypeli 2017: Who’s the dude **VOITTAJA**

Tässä hilpeässä paripantomiimipelissä luonnollisenkokoinen (150cm) puhallettava Dude on paras ystäväsi. Leikissä hän esittää jotakin osaa kanssasi ja muiden on arvattava, mitä te kaksi näyttelette; esim. jonkin elokuvan kohtausta tai jotakin urheilutapahtumaa tai ammattia. Muut pelaajat yrittävät määräajassa (45sek) arvata, mitä sinä ja Dude teette yhdessä. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Se pelaaja, jolla on eniten pisteitä 4 kierroksen jälkeen, on pelin voittaja!


 

rhino hero peli haba

 

Rhino Hero PELIFINALISTI 2017

 Haaa! Rhino Hero on taas liikkeellä. Tuo eläinten sankari kiipeää pelotta korkeimpienkin talojen katoille etsiessään rosvoja. Rhino Hero on vahva kuin leijona ja viekas kuin kettu, mutta myös painava kuin sarvikuono. Se saa vankimmatkin kerrostalot huojumaan. Voitteko auttaa Rhino Heroa rakentamaan pilvenpiirtäjän tukevasti korkeuksiinsa? Lisäkortit, suunnanmuutokset ja lepotauot tuovat peliin oman säväyksensä. Voittaja on pelaaja, joka on pinonnut viimeisen kattokorttinsa tai jolla talon romahtamisen jälkeen on vähiten kortteja jäljellä. Jännittävä 3D –pinoamispeli. Iso peli-idea pienessä paketissa!

 

myyrä peli haba

Myyrä peli

 Jippii, vihdoinkin on kevät! Pekka Puutarhuri iloitsee, kun hän voi vihdoin hoitaa puutarhaansa. Tänä vuonna hän aikoo kasvattaa makeita mansikoita, rapeita porkkanoita ja keltaisia tulppaaneja. Kuka haluaisi auttaa puutarhuria maan kylvämisessä, kastelemisessa ja hoitamisessa? Maija Myyrä kaivaa myös uutterasti mättäällään. Kumpi on nopeampi, lapset vviheltävät possut


Viheltävät possut

Nokkela arvauspeli! Ruokakaukaloihin on tuotu tuoreita omenoita. Se saa possut innostumaan. Makeita omenoita ei kuitenkaan saa helposti. Pelaaja, joka onnistuu arvaamaan oikein ja saa porsaansa viheltämään tai hyppimään oikealla hetkellä, saa kerättyä mehukkaat omenat itselleen ja voittaa pelin. 

 

 

 

 

 

 

 tuliset lohikäärmeet haba

Tuliset lohikäärmeet

Neljä lohikäärmettä ovat innoissaan. Pian alkaa lentokisa Lohikäärmelaakson halki. Lentomatkan aikana reitiltä kerätään tulikristalleja. Ole kuitenkin tarkkana, sillä pyörremyrsky voi muuttaa reitin suuntaa. Kisan voittaa eniten tulikristalleja kerännyt lohikäärme.

 

 

 

 

ensimosaiikki goula

Ensimosaiikki

Kehittävä rakentelupeli, jossa tarkoituksena on täyttää pelialustojen reikiä oikeanvärisillä puunappuloilla. 

 

 

 

vcube kuutio 3x3

Vcube 3

Tässä kuutiossa on haastetta. Pyöritä värit sekaisin ja yritä saada taas värit kohdilleen.

 

 

 

 

 

 

 

oppi & ilo pelipakka

 

Pelipakka! 45 parasta matkapeliä

Pelejä matkalle, mökille, takapenkille Timanttijahti, Laivanupotus, Salasana... 45 hauskaa peliä ajanvietteeksi matkalle, mökille ja iltapäivien iloksi. Pelit kehittävät loogista päättelyä, sosiaalisia taitoja ja keskittymiskykyä.

 

 

 

 

 

 

 oppi & ilo hui hirvitys!

 

Hui hirvitys! 100 hyytävää piirrostehtävää

Oppi & ilo-puuhakorttien parissa päästät mielikuvituksesi valloilleen. Piirrä pelottavia asioita kummitusjunaan, auta pikkuinen aave hurjan metsän läpi, täytä ullakko kummittelevilla aaveilla, täydennä yksinkertaiset muodot hurjiksi olikoiksi ja paljon, paljon muuta. Pyyhittävän tussin ansiosta kortit voi pyyhkiä käytön jälkeen puhtaiksi ja tehdä yhä uudestaan. Mukana pyyhittävä tussi.

 

 

 

 

 

oppi & ilo vitsipakka

 

Vitsipakka! Vino pino vitsikkäitä arvoituksia

Minkä voit rikkoa, vaikka et koskisi siihen sormellakaan? Oppi&ilon Vitsipakka sisältää 69 hassunhauskaa arvoitusta sekä ohjeita omien vitsien keksimiseen. Lyhyet ja ytimekkäät arvoitukset innostavat lukemaan. Mukana avaimenperä, jolla kortit kulkevat kätevästi mukana, ja peilikortti, jolla selvität vastaukset. Viihdykkeeksi yksin tai yhdessä, synttäreille, matkoille, mökille ja iltalukemiseksi!

 

 

 

 

 

elektr. kynä cars 3

 

Cars 3 elektroninen kynä + pala

Tämä peli on suunniteltu kehittämään esikouluikästen lasten loogista ajattelua. Pakkaus sisältää 16 minipalapeliä, joiden etupuolella esiintyvät uudesta Autot 3 -elokuvasta tutut hauskat hahmot. Lapset voivat pitää hauskaa kokoamalla kuvat ja kehittämällä samalla motorisia taitojaan. Palojen kääntöpuolella oleviin kysymyksiin he voivat vastata käyttämällä elektronista Autot 3 -kynää. Jos vastaus on oikea, kynään syttyy valo ja siitä lähtee hauska ääni. Näin lapset tietävät vastauksena olevan oikein ilman aikuisen apua

 

 

 

 

 

 

oppi & ilo letitän itse

 

Letitän itse! 45 ihanaa lettikampausta

Tee itsellesi ihanat lettikampaukset! Lettitaitelija Jenni Petäsen selkeillä ohjeilla opit tekemään 45 lettikampausta kouluun ja juhliin. Oppi&ilon Letitän itse- pakka sisältää valokuvalliset ohjekortit, pienen hiuslasson ja liilan lettinauhan. Helppoja peruslettejä, upeita kampauksia sekä vinkkejä koristeluun. Helposti ja nopeasti kaunista!

 

 

 

 

 

oppi & ilo koodauspläjäys

Koodauspläjäys! Hauskoja päättelytehtäviä

Puuhakortit: ohjelmoinni alkeet, oivaltaminen. Tekemiskorttipakka tutustuttaa hauskasti koodausajatteluun. Kynätehtävien avulla harjoitellaan ohjelmoinnin perusasioita – loogista päättelyä ja yksityiskohtaisten käskyjen antamista. Asteittain vaikeutuvat tehtävät alkavat piirrospuuhasta ja päätyvät koodaamisen kokeiluun käytännössä. Vastaukset pyyhitään käytön jälkeen ja tehdään taas uudelleen! Mukana pyyhittävä tussi.

 

 

 

 

 

elektr. kynä cars 3

Cars 3 elektroninen kynä

24 värikkäästä kuvasta koostuva oppimispeli, jossa ratkaistaan tehtäviä hauskalla Salama McQueen- kynällä. Peli opettaa muotoja, värejä, mittasuhteita, tilan hahmottamista ja numeroita. Kaikki tehtävät kehittävät lapsen tarkkailukykyä ja loogista päättelykykyä. Kynästä kuuluu äänimerkki ja sen valo vilkkuu aina kun vastaus on oikea!

 

 

 

 

 coral reef peli tactic

Coral Reef 

Tervetuloa koralliriutalle! Etsi kaksi kerrallaan korteissa näkyvää merieläintä ja osoita ne samaan aikaan pelilaudalta! Jos onnistut siinä ennen muita pelaajia, sinut palkitaan merieläinhahmolla! Mukana upeat, muoviset merieläinhahmot, jotka kertovat meriemme uskomatonta tarinaa. Kaksipuolinen, suurista palapelinpaloista koostuva pelilauta on joka pelissä erilainen! Kaikki saavat pelata samaan aikaan!

 

 

 

 

 

hedelmätarha pieni peli

Pieni hedelmätarha 

Tunnettu ja rakastettu Hedelmätarha-peli saa jatkoa. Pieni Hedelmätarha on yhteistoiminnallinen väri- ja muistipeli. Lapset yrittävät tässäkin pelissä kerätä yhdessä hedelmiä, mutta nyt vain kirsikoita, yhteiseen koriin ennen kuin korppi ennättää syödä ne.

 

 

 

 

 

 

smart 10 peli

 

Smart 10 

Smart10 on uusi tietopeli, jossa ei tarvitse odotella pitkään omaa vuoroaan. Jokaiseen kysymykseen on 10 vastausvaihtoehtoa, ja kaikki pääsevät vastaamaan jokaiseen kysymykseen. Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa vastausmerkin, ja kierroksen lopulla niistä merkitään jokaiselle pisteet. Jos on epävarma, voi kysymyksen passata ja pitää jo kerätyt vastausmerkit. Kunkin kierroksen pelimerkit ja pisteet voi kuitenkin menettää, jos vastaa väärin – koko pistepotti ei kuitenkaan mene tyhjäksi, vaan edellisten kierrosten pisteet säilyvät. Kuka pelaa riskillä? Kuka tallettaa vastausmerkit ajoissa? Kuka ahnehtii? Onko passaaminen ja maltti valttia? Kätevästi mukana kulkevaan Smartboxiin mahtuu 200 kysymystä vastauksineen, pistelaskurit ja vastausmerkit, muuta ei tarvita. Peli on näppärän kokoinen: helppo säilyttää ja ottaa mukaan minne tahansa!



 

 

 

five little fish alga

Five little fish 

Kurkista lumpeenlehden alle ja yritä pyydystää oikea kala koukkuun. Viisi pientä kalaa uivat vilkkaasti ympäriinsä, joten pidä niitä silmällä! Muistatko mikä kala kuuluu kenellekkin? Nokkela muistipeli perheen pienimmille.

 

 

 

 

iknow junior tactic

I know junior 

Opi pelaamalla iKnow Junioria! Siirrä oppiminen ulos luokkahuoneesta ja tutki maailmaa iKnow Juniorin parissa. Erityyppiset tehtävät haastavat ja hurmaavat pelaajat, sillä iKnow Juniorin parissa lapset voivat nauttia löytämisen ja tiimityön jännityksestä, sekä oppia paljon uusia asioita. Aikuinen vio osallistua peliin pelinjohtajana, joka auttaa peliä etenemään ja ohjaa pelaajia kohti oikeita ratkaisuja. iKnow Junior on luotu pedagogista ajattelua käyttäen ja se on suunniteltu kehittämään ja vahvistamaan erilaisa taitoja!

 

 

 

 

 

 

pulmapeli iq 12kpl metall

 

Pulmapeli

Metallinen pulmapeli. Ultimaattisia mieltäsolmivia haasteita! Tämä 12:sta pulman setti testaa sinun hoksuttimia.

 

 

 vcube kuutio 5x5

Vcube kuutio 5x5 

Rubiikinkuutiossa on haastetta! Sekoita palikat sekaisin, ja yritä saada taas värit kohdilleen.  Helppo kääntyvyys, hyvä pitää kädessä.

 


 

Grand Illusionsmagic

 Tee 200 erilaista taikatemppua. Esimerkiksi kädenvääntäjä, yhdistyvät metallirenkaat ja paljon muuta. Sisältö: kohoava taikasauva, käsivarren venytin, 10 esp-korttia, 4 yhdistyvää rengasta, taikakupla, houdini-juliste, hullu korttipakka, salainen nostotemppu ja innokas rasia.

 

 

 

 

most amazon

 

Most Amazing Show

Tee 135 erilaista taikatemppua, tällä upealla setillä. Esimerkiksi Läpäisykehys, kolikonkääntäjä ja paljon muuta. Sisältö: taikasauva, innokas rasia, 2 omituista bumerangia, 3 kuppia ja 4 palloa, läpäisykehys, kolikonkääntäjä, 4-sivuinen kortti, karkkitölkki ja salainen temppu-tekosormi.

 

 

 

 

 


top hat show

 

Top Hat Show

 Tee 150 erilaista taikatemppua. Esimerkiksi nenäliinat vaihtavat väriä, rambo-kani ilmestyy ihmeellisesti esiin ja paljon muuta. Sisältö: silinteri salaisella taskulla, väriä vaihtava nenäliina, omituiset bumerangit, näkyviin tuleva kani, taikasauva, 5 vaahtokumikania ja 4 kani-hyppy korttia.

 

 

 

 

 


dinosaurus tarha

 

Dinosaur Bingo

Tämä viihdyttävä peli parantaa lasten havannointi- ja assosiaatiokykyä, sekä lisän tiedonjanoa. Lisäki kyseessä on klassinen bingo-peli ja lapset, joille kyky yhdistää mielikuvitus, tiede ja salaperäisyys on helppoa, tulevat viihtymään värikkäiden ja erimuotoisten dinosaurusten kanssa. Ovathan dinosaurukset kautta aikojen viehättäneet lapsia. Kauniit dinosaurusten kuvitukset vievät pelaajat kauas menneisyteen jännittävään esihistoriaalliseen seikkauiluun.

 

 

 

 

 



maa tila elämet

 

Farmyard animals

 ''Maatilan eläimet'' on helppo, hauska ja opettavainen peli, joka koostuu runsaasti kuvia esittävistä palapelin paloista ja hupaisasta ruletista, joiden tarkoituksena on opettaa 3-5-vuotiaille lapsille tavallisimpien maatilan eläinten nimet ja tuntomerkit. Palapelin yhteensopvien palojen avulla lapset voivat itse tarkistaa vastaustensa oikeellisuuden. Tämä peli vie lapset maatilalle, jossa he viuvat leikkiä joko yksin tai ystävien ja perheenjästen kesken pelaamalla erilaisia ryhmäpelejä. 

 

 

 

 

 

 

 

bang to 10


Bang To 10!

Bang To 10! on aivan uusi ja todella hauska pelikokemus, joka edellyttää taitoja, joita emme yleensä pääse harjoittelemaan. Jykevät nuijaniskut antavat joukkueellesi enemmän aikaa vastata kysymykseen. Jokaisesta pisteestä pääset etenemään pelilaudalla, joka tarjoaa mitä erilaisimia yllätyksiä. Ajattele nopeasti, vastaa vielä nopeammin ja varaudu kohtaamaan haasteita. Ehkä sinun joukkueesi tulee ensimmäisenä maaliin!

 

 



 

emojito

Emojito Party Game

Valmistaudu todelliseen tunnemyrskyyn! Ilmehdi, elehdi ja yritä saada kaikkein surin pistesaalis hurjassa kisassa, joka ei jätä ketään kylmäksi!

 

 





olaf

 

Where's Olaf? 

Lämpeneviä ja viileneviä vihjeitä käyttävä piilottelupeli! Ryhdy piilosille Disney Frozen-elokuvasta tuttujen ystäviesi kanssa! Pelaajat kysyvät kysymyksiä ja päättelevät, missä Olaf voisi olla. Onko hän huoneessa, jossa on kylpyamme? Entä onko huoneessa tyyny? Jokisen kysymykseen on ''Lämpenevä'' tai ''Viilenvä'' vastaus. Kun saat lähteä etsimään, yritä löytää Olaf ennen kuin aika loppuu!

 

 

 

 

 

break free


 Break Free

Olet salainen agentti! Tehtäväsi on: irrottautua kahleista ja paeta - nopeimmin. Käsirautojen lukot muistuttavat labyrintteja. ja niitä on kolmea eri vaikeusastetta. Niiden avaaminen vaatii nokkeluutta, hyvää keskittymiskykyä ja viileitä hermoja.

 

 




partaralli

Partaralli

Oletko aina halunnut pitkän parran? Tämä on sinun mahdollisuutesi! Pelaa Partarallia ystäviesi kanssa ja yritä olla ensimmäinen, joka kasvattaa pisimmän parran. Käännä ympäri oikean värinen partakortti ja lisää se partaasi. Varo partahöylää ja saksia - partasi voi päätyä takaisin pöydälle ennen kuin huomaatkaan. Ensimmäinen pelaaja, jolla on neljän partakortin pituinen parta, voittaa pelin!

 

 

 

 

 

speak out 2

 Speak Out

Tavoite, ansaitse kortteja arvaamalla lauseita. Eniten kortteja kerännyt joukkue voittaa. Pelaaminen: Omalla vuorollasi aseta suukappale suuhusi. Kun olet valmis aloittamaan, käännä tiimalasi. Nosta pakan päällimmäinen kortti ja lue sen lause ääneen. Joukkueesi jäsenten on arvattava lause oikein kortin ansaitsemiseksi. Toista lausetta kunnes joku joukkuesetasi arvaa oikein. Voit myös '' puhua käsilläsi'', mutta elekielten käyttö ei ole sallittua! Kun joukkueesi on arvannut lauseen oikein, aseta kortti eteesi. Nosta uusi kortti ja jatka pelaamista, kunnes tiimalasin hiekka valuu loppuun. Voit hypätä lauseen yli, mutta silloin toinen joukkue ansaitsee kyseisen kortin. Kun aika on loppunut, ota suukappale pois suusta. Pidä oman joukkueesi ansaitsemat kortit itselläsi ja anna toiselle joukkueelle ne kortit, joiden yli hyppäsit. Nyt on toisen joukkueen vuoro. Peli päättyy, kun jokainen pelaaja on käyttänyt kaksi vuoroa.

 

 

 


monopoly gamer

Monopoly Gamer

Ansaitse pisteitä ja voita keräämällä kolikoita, ostamalla kiinteistöjä ja taistelemalla pomoja vastaan! Valitse hahmosi, jokaisella hahmolla on ainutlaatuisia kykyjä. Lisävoimia! Lisävoimanopalla voit heittää kilpiä, poimia kolikoita ja tehostaa hahmosi kykyjä. Taistele legendaarisia pomoja vastaan! Käynnistä pomotaistelu ohittamalla lähtöruutu. Saat palkinnon voittamalla pomon!

 

 

 

 


muista mitää

 

Muista mitä?

Pohdi tarkkaan - mikä kuva on otettu pois ja missä järjestyksessä kortit olivat? Pelaaja, jolla on paras muisti, voittaa! MUISTA. MITÄ? Peli kehittää sekä muistia että loogista päättelykykyä hauskalla ja luovalla tavalla. On todella hauskaa asettaa kortit järjestykseen ja ottaa pois kaikki ne, joissa kuvattuja asioita ei voi syödä. Nyt tiedän! Kani on poissa ja banaani oli aikasemmin päärynän edessä!

 

 

 

 




memory

 

Muistipeli

Disney klassikot tässä ihanassa palapelissä. Isot ja paksut laatat 24 korttia.

 

 



word rush peli tactic


 Word Rush

Nopeiden hoksottimien sanapeli! Käännä tiimalasi, täytä kirjainlauta kirjankorteilla ja yritä keksiä nopeasti niillä alkavia annettuun aihepiiriin sopivia sanoja! Tiimalasi käännetään taas jokaisen uuden sanan jälkeen, joten et voi koskaan tietää, miten paljon aikaa sinulla on ennen kuin hiekka valuu loppuun... Word Rush pitää sinut varpaillasi aina loppuun asti!

 

 




gold armada peli tactic

Gold Armada

Lähde seikkailemaan ja kerää suurin aarre! Matkaa pienelle saarelle keskelle valtamerta ja kerää kaikkien suurin aarre! Heitä nopilla pelilaudalla olevia yhdistelimä ja kerää eniten kultakolikoita!

 

 

 

 

 

 


junior alias party

 

 

Junior Party Alias

Käytä mielikuvitustasi ja liiku Junior Party Aliaksen tahtiin! Kulje pelireitin alusta aina sen päässä odottavaan sirkustelttaan selittämällä sanoja värikkäistä kuvakoteista ja arvaamalla muiden pelaajien selittämiä sanoja! Selitä muille, miltä korteissa oleva asia näyttää, niin he voivat samalla etisä sitä pelilaudalta. Jos satut astumaan näyttelyruutuun, saatat muuttaa muotoasi! Junior Party Aliasta pelatessa pienempienkin pelaajien sanavarasto kasvaa huomaamatta! Sanaseikkailu odottaa...

 

 

 

 

 

 




alias sinä olet...


 

Sinä olet... Alias

Kuka minä taas olinkaan? Minä olen...Alias saa pelaajat arvuuttelemaan loppuun asti! Laita päähäsi panta ja työnnä siihen hahmokortti. Sitten yksi pelaaja toimii selittäjänä ja yrittää auttaa sinua arvaamaan, mikä hahmo pannassasi nököttää! Oikeista vastauksista palkkioksi saa askeleen eteenpäin pelilaudalla. Muista kuitenkin, että pisteille pääset vain arvaamalla nopeasti!

 

 

BanamagramsBANANAGRAMS ANAGRAMMIPELI

 

Sanapelien parhaimmistoa! Bananagramsissa kaikki pelaajat tekevät omaa sanaristikkoa samanaikaisesti, eikä omaa vuoroa tarvitse odottaa. Ensin jokainen pelaaja ottaa määrätyn määrän kirjainnappuloita, jonka jälkeen kaikki pelaajat saavat kääntää kirjaimet oikein päin ja ryhtyä yhtä aikaa muodostamaan sanoja: pystyyn, vaakaan – ristikkäin. Kun ensimmäinen pelaaja saa käytettyä kaikki kirjaimet, jokainen pelaaja ottaa yhden uuden kirjainlaatan lisää. Peliä jatketaan niin kauan kunnes kaikki kirjaimet on loppu, ja joku pelaajista on saanut käytettyä kaikki omat kirjaimensa sanaristikkoonsa, hyväksyttävästi. Pelaajilla on myös oikeus milloin tahansa pelin aikana laittaa yksi oma kirjain takaisin pöytään ja ottaa samalla kolme uutta kirjainta itselleen. Peliin tarvitaan vain 144 kirjainlaattaa, ei kynää, paperia tai pelilautaa. Peli tulee hauskassa vetoketjullisessa banaanin muotoisessa pussukassa. Yksinkertaista, koukuttavaa ja vauhdikkaan hauskaa!

 

 





korttipeli cars 3

 

 

Korttipeli

 Kilpa-aja autoilla! Kilpa-ajopeli - Toimintapeli - 4 rakennettavaa korttia. 

 

 




 lemon

 

Loaded Lemons

Arvaa oikein tai kastut! Kerää yhteen 4 pelajaa ja katso pysyykö kukaan kuivana. Vaida sitruunoiden paikkoija yhä uudelleen.. Sitruunasi saattaa ruiskuttaa vettä!

.

 

 

woop woop

Weeeooo Weeeooo

Jossain palaa, toisaalla on kissa puussa ja venekin karahti karille. Onneksi on päivystävä Palomestari, joka kiitää autollaan apuun. Weeeooo-pelissä pelilatikko muuntautuu paloautoksi, jota ohjaa Palomestari-figuuri. Pelaajat yrittävät vuorollaan hoitaa mahdollisimman monta pelastustehtävää. Eniten pelastustehtäväkortteja keräännyt Palomestari voittaa pelin.

 

 


Muistipelifin mem

Suomi täyttää 100 vuotta, ja sen kunniaksi valmistettu muistipeli on kuvitettu supisuomalaisilla, suomalaisuutta kiteyttävillä kuvilla: luminen maisema, hiihto ja jääkiekko, lumoavat revontulet, keväiset leskenlehdet, kesäiset maisemat järven ja meren rannalta, sauna ja saunavihdat, koivumetsä, syksyinen ruska, mustikat, Suomen lippu, rahat sekä monta muuta. Peli pelataan perinteisin säännöin eli eniten pareja löytänyt voittaa. Peli sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, lahjaksi tai omaan käyttöön, iloisiin yhteisiin hetkiin!

 

 




buzz around

 Buzz Around

Selviääkö hyönteisparvesi kedon pyörteistä voittajana? Kedolla käy huikea kuhina, kun pölyttäjät kilpailevat medestä! Kunkin pelaajan tulee ohjata kolmen hyönteisen parvensa kedon läpi, kukasta kukkaan edeten. Tuulessa huojuvat kukat eivät aina kuitenkaan tee etenemistä helpommaksi, ja lehtien alta voikin palajstua yllättäviä vaaroja.

 

 

 

 

 



domino


Domino Double 6 metallirasiassa

Tämä upea, uusi dominopeli saa kaikki innostumaan! Pelaa dominosi pitkiksi ketjuiksi ja yritä ensimmäisenä päästä eroon kaikista dominoistasi.

 

 

 

 

 

 


Build a Burger

 

Build a Burger

 Pelaajat keräävät pelilaudalla liikkuessaan aineskortteja ja yrittävät saada purilaisensa ensimmäisenä valmiiksi. 

 

 

 

 

 

 

 

loll

 

Who's The Dude?

Ratkiriemukas paripantomiimipeli! Mies on rentoutunut, kömpelö ja luulee olevansa seksipommi. Sellainen on Dude! Tässä hilpeässä pelissä luonnollisenokoinen Dude on paras ystäväsi. Leikissä hän esittää jotakin osaa ja muiden on arvattava, mitä te kaksi näyttelette; esim. jonkin elokuvan kohtaus tai jotakin urheilutapahtumaa tai ammattia. Muut pelaajat yrittävät määräajassa arvata, mitä sinä ja Dude teette yhdessä. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Se pelaaja, jolla on eniten pisteitä 4 kierroksen jälkeen, on pelin voittaja!

 

 




 


4 in 1

 

Frozen 4 in 1 Puuhasetti

Tässä kivaa puuhaa pikkutekijälle ihanalla Frozen aiheella; muistipeli, palapeli 30 palaa, domino ja 6 kuvakuutiopeli.

 

 





Ryhmä Hau Bingo


 Ryhmä Hau Bingo

 Pelaa bingoa tuttujen koirien kanssa! Tässä hauskassa pelissä tarkotuksena on löytää samat merkit omalta pelialustalta.

 

 





MERIROSVOJAHTI PELI


Merirosvojahti

Livahda merirosvolaivalle ja hae varastettu aarre takaisin! Merirosvojoukko on hyökännyt kotikaupunkiinne, varastanut kulta-aarteen ja lukinnut kaikki aikuiset. Lapset ovat päättäneet pelastaa tilanteen-livahtaa merirosvolaivalle ja napata varastetun aarteen ja vankilan avaimen takaisin. . Laivalla etsitte tärkeitä varusteita voidaksenne voittaa merirosvot. Mutta muistakaa olla varovaisia. Jos onni ei ole myötä, merirosvot voivat laittaa teidät vankilaan tai voitte joutua kävelemään lankulle! Yhteistyö on voimaa merirosvojen päihittämisessä! Voitatteko merirosvot – vai voittavatko ne teidät? Kaikki pelaajat pelaavat yhdessä merirosvoja vastaan. Peliä voi pelata myös yksin. Peliaika noin 30 minuuttia.

 

 

 

 

 

Vampyyrinmetsästys peli

Vampyyrinmetsästys peli

Sopivan karmivaa jännitystä ja vauhtia koko perheelle! Uteliaisuutesi on houkutellut sinut Draculan linnaan, joka on täynnä vampyyreja. Tavoitteena on päästä ulos linnasta. Jos vampyyri puraisee sinua, muutut itsekin vampyyriksi ja autat Draculaa jahtaamaan muita pelaajia.






Retro Kimble 50 vuotta


Retro Kimble 50 vuotta

Kimblen 50-vuotisjuhlan kunniaksi valmistettu näköistuote. Pakkaus sisältää alkuperäisen kaltaisen Kimble-laudan vuodelta 1967 sekä alkuperäisiä vastaavat, upeat puiset pelinappulat sekä automaattisen Pop-O-Matic -nopansekoittimen. Tämä rajoitettu erikoispainos tarjoaa sekä uusille että kokeneille pelaajille väläyksen Kimblen pitkästä historiasta ja kiehtovasta tarinasta.

 

 

 

 

 

 


Disney Aku Ankka Lautapeli


 

Disney Aku Ankka Lautapeli

Lähde Akun ja kumppaneiden mukaan palauttamaan Roopen Ensilantti turvaan rahasäiliään! Matkallasi halki Ankkalinnan vierailet tutussa paikoissa kuten Miljärdööriklubilla, Mummon maatilalla tai Margariintehtalla. Vastaa ankka-aiheisiin kysymyksiin ( tosi ankvisit voivat yrittää ilman vastausvaihtoehtoja). Nappaa Ensilantti haltuusi ja kuljeta se rahasäiliöön vikkelin räpyläpari voittaa! Kysymysten aihealueet: Aku ja kumppanit, Tarinat, Sitä sun Tätä, Kuvat 

 





Hello Kitty Peli

Hello Kitty Peli

Kierrä Pelilauta ja liikuta kaikki neljä pelinappulaasi turvaan  ennen muita pelaajia. Pelilauden noppa kertoo, kuinka kauas voit liikkua, mutta loppu on kiinni sinusta! Heloo Kitty Kimble-lautapeli sopii yli 4-vuotiaille. 

 

 

 

 

 

Fingerpori lautapeli

Fingerpori lautapeli

Fingerporin omalaatuinen pisnesmaailma kohtaa bonusjärjestelmän tässä hilpeässä pelissä. Talleta rahasi erikoisille F- bonustilleille tulevaisuutta varten. Saat F-etukortin ja Extra Super bonuksia! Toimintakorttien aiheuttama suhdannevaihtelu tosin vaikuttaa rahaliikenteeseen yllättävästi. Mutta jos et ole tarkkana, kaupunginjohtaja Homeliuksen vaalirahakassa saattaa viedä viimeisetkin rahasi. Eniten rahaa kerännyt pelaaja voittaa. Miten pitkälle rahasi riittävät?

 






Muumi pelikortit

Muumilaakson tutut asukkaat seikkailevat nyt Tacticin laadukkaissa pelikorteissa! Riemua riittää taatusti pelistä peliin.

 

 

 

 

 

Ty pelikortit

Valitse pelisi ja nauti jännittävistä hetkistä näiden korkealaatuisten Ty-korttien parissa.

 

 

 

 

 

 

ryhmä hau interak. matto

Interaktiivinen touhumatto

Ryhmä Hau opettaa muotoja ja värejä. Rakenna iso palapeli ja vastaa kuvien kysymyksiin. Hauska kynä kertoo, onko vastaus oikein vai väärin. Palapelissä on 24 palaa.

 

 

 

Eskarien touhupaketti

Lapset haluavat oppia uusia asioita! Innostavat puuhatehtävät opettavat kädentaitoja ja luovuutta, loogista päättelyä, numeroita ja yhteenlaskuja sekä kirjaimia ja sanoja. Sisältää 11 eri kehittävää peliä, sormivärit, kynät, kädentaitoja, loogista päättelyä ym...

 

 

 

 

 Missä on pikku Pupu

 

Missä on Pikku Pupu?

“Missä on Pikku Pupu?” on leikkiin perustuva peli, jota aikuinen tai vaikka vanhempi sisarus pelaa yhdessä pienen lapsen kanssa. Peliin kuuluvat Pikku Pupu –pehmo, kuusi kuppia ja 16 kaksipuolista kuvalaattaa sekä pelin helpoksi tekevät tasokortit. Pelissä aikuinen piilottaa Pikku Pupun yhden kupin alle, vierailulle eläinystävän luokse. Lapsi saa sitten etsiä Pikku Pupua vihjeiden ja kysymysten avustamana. Tässä pelissä kukaan ei häviä: etsimistä voidaan jatkaa, kunnes Pikku Pupu löytyy. Pelissä on monta tasoa; seuraavalle tasolle siirrytään kun lapsi useimmiten löytää Pikku Pupun. Oleellinen osa Missä on Pikku Pupu? –peliä on osallisuus ja yhteys lapsen ja aikuisen välillä. Kaikki eläimet osaavat puhua ja sanovat joskus mitä hullunkurisempia asioita.

 

 

 

 

 

Minun ensimmäinen pelini - Pörriäinen

Mette Mehiläinen lentää värikkään kukkaniityn yllä. Kuten ahkeran mehiläisen kuuluu, se kerää mettä, jonka se vie mehiläispesään. Siellä odottavat Metten ystävät, jotka valmistavat medestä makeaa hunajaa. Kuka auttaisi Mette Mehiläistä valmistamaan niin paljon hunajaa, että koko hunajapurkki saadaan täyteen? Kaksi yhteistoiminta- ja värinoppapeliä 1–4 ahkeralle mehiläiselle.

 

 

 

 

 

 

 

Memo Secred life of pets

Lemmikkien salainen elämä Ravensburger alkuperäistä laatua, 72 korttia



 

Memo, Muumit muistipeli

Käännä kaksi memo-laattaa ja yritä muodostaa pari. Saat pitää jokaisen löytämäsi parin ja pelin päättyessä eniten pareja löytänyt pelaaja voittaa! Kestävä peliklassikko! Korkealaatuiset laatat kestävät pelistä peliin. Opettaa lapsille loogista ajattelua todella hauskalla tavalla!

 

 

 

 

 

 

Jätti-Domino

Yhdistele suuret dominot pitkiksi ketjuiksi! Yritä päästä eroon kaikista dominolaatoistasi, mutta muista että erikoisdominolla voit päästä hiukan lähemmäs voittoa.

 

 

 

 

 

 

Muumipeikon kalaretki

Lähde kalaan Muumipeikon kanssa! 2-4- pelaajaa. Osat: 1 magneettinen Muumipeikkofiguuri, 30 kaksipuolista kiekkoa, joista 17 on magneettisia ja 13 ei magneettisia. 

 

 

 

 

 

Viidakkoseikailu Muumi

Muumitalon pihaan on kasvanut viidakko! Pelaajien tehtävänä on etsiä sinne eksyneet hahmot ja tavarat. Eniten eksyneitä asioita löytänyt pelaaja voittaa pelin!

 

 

 

Clementoni Moomin

Opettele numerot ja laskemaan Muumilaakson iloisten asukkaiden seurassa. Pelissä on 32 palapelikorttia, joissa on helppoja laskutehtäviä perheen pienimmille. Hauska kynä ilmoittaa, onko vastaus oikein.

 

 

 

Ensimmäinen alias

Valloittava lautapeli perheen nuorimmille suupalteille! Osaatko selittää sanan mainitsematta sen mitään osaa? Missä olet nähnyt kyseisen asian, kuinka suuri se on, ja miltä se näyttää?Pidä hauskaa ja laajenna sananvarastoasi satumaisen hauskalla tavalla.

 

 

 

 

Uutuus Junior Kimble Perinteisten numeroiden sijasta Junior Kimblessä liikutaan eteenpäin värien perusteella. Kaikkein nuorimmatkin pelaajat pääsevät nyt osaksi Kimblen riemua, sillä pelaaminen on helppoa ja hauskaa. Tuo Kimblen uuden kohdeyleisön ääreen. Nopeampi peli pienille pelaajille. Sekoittaa sopivasti taitoa ja onnea.

 

 

 

Noidan pata

Tee taikoja ja heitä tavaroita noidan pataan! Taikasauvakierros ratkaisee, kuka saa kurkata pataan. Arvaavatko muut pelaajat, miksi otukseksi olet muuttunut?

Ötökkä hotelli 

Saatko ensimmäisenä täytettyä kaikki hotellihuoneesi oikeilla hyönteisvierailla? Jos et tahdo onnistua, voit houkutella niitä hunajalla. Mutta varo torakkaa ja hämähäkkiä, jotka vaikeuttavat tehtävääsi! Hauska peli 2 -4 pelaajalle. Peliaika noin 15 minuuttia. Sisältää 4 hotellikorttia, 72 pelikorttia ja ohjeet. Osallistuu Vuoden 2016 Lastenpeli -kilpailuun.

 

 

 

Älä ole aasi Peli

Ethän ole perheen aasi? Koko perheen hauska korttipeli, jossa tavoitteena on kerätä kolme samanväristä aasikorttia, napata porkkana ennen muita ja olla joutumatta aasiksi. Nopeatempoinen ja hauska hulluttelupeli 2-4 pelaajalle.

 

 

 

 

 

 

Eternas

Kolmiulotteinen strategiapeli, jossa kumpikin pelaaja pyrkii saamaan neljä samanväristä puuhelmeä peräkkäin vaakasuoraan, pystysuoraan tai vinoon. Pyritään siis luomaan neljän suora, mutta ikään kuin rajattoman kokoisella pelialustalla: Eternas on tehty ympyrän, ikuisuuden symbolin, muotoon.

 

 

 

 

Totem lautapeli

Tässä yksinkertaisen nerokkaassa pelissä pelaajat kisaavat pelilaudan päästä päähän, kun samalla varovat kaikkialle nousevia seiniä!
 
 
 
 
 
 
 
Kuusiopulma peli

Koukuttava yhdistely-/pulmapeli 2-3 pelaajalle. Rakenna niin monta oman väristä kuusikulmiota kuin ehdit ja pyri samalla estämään kanssa pelaajaa rakentamasta omia kuusikulmioitaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Colorology

Anna värien puhua puolestasi! Valitse vuorollasi väri, joka mielestäsi kuvaa parhaiten tiettyä sanaa. Sitten muut pelaajat saavat arvat, minkä värin valitsit! Onko "seepra" musta vai valkoinen? Minkä värin yhdistäisit "supersankariin"? Kierroksen lopussa värin oikein arvanneet saavat liikkua lähemmäs maaliruutua. Muista kuitenkin, että tämä peli ei ole mustavalkoinen - joskus valitsijan päätös saattaakin yllättää sinut!

 

 

 

 

Tension

Kisaa aikaa vastaan ja yritä nimetä 10 tiettyyn aiheeseen liittyvää sanaa! Ainoastaan kortissa olevat sanat hyväksytään, joten sinun täytyy ajatella nopeasti!

 

 

 

 

 

X-Tiles

Yritä päästä eroon laatoistasi lisäämällä ne pöydälle, mutta muista, että nämä laatat eivät olekaan aivan tavallisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Frutti Frutti Peli

Hauska toimintapeli hullunkurisen Frutti Frutti -sekoittimen äärellä. Tunnista hedelmiä, kuuntele tarkasti ja heitä oikea kortti sekoittimeen. Osuitko vai hyppelikö Frutti Frutti karkuun heittosi ulottuvilta? Kuka pääsee ensimmäisenä korteistaan eroon on voittaja.

 

 

 

 

 

 

 

 


PENTAGO 

PENTAGO TRIPLE on uusi versio perinteisestä PENTAGOSTA, tuoden kolmanen värin ja uuden piirteen yli miljoona kappaletta myyneeseen taktiikkapeli. Säännöt ovat edelleen helpot ja tavoitteena on saada viisi kuulaa riviin, mutta TRIPBLE - versiossa pelaajat asettavat kolmen värisiä kuulia pelilaudalle korttien osoittamaan järjestykseen. Ja joka kerta kun asetat kuulan on sinun myös käännettävä jotakin pelin neljästä levystä! Kun pelikenttä jatkuvasti muuttuu, on viiden kuulan rivin saaminen edelleen vaikeampaa kun aavistitkaan.. 






 


Kaniralli

Hauska nopeuspeli, jossa kanit yrittävät päästä nopeasti läheisellä saarella kasvavien herkullisten porkkanoiden luo. Jokainen rakentaa vuorollaan siltaa kivistä ja lankuista. Pelaaja heittää värinoppaa ja valitsee oikean värisen lankun. Kivi asetetaan mahdollisimman kauas lähtöpaikasta arvioiden lankun pituus. Jos lankku pysyy lähtöpaikan ja kiven välissä, kani saa pomppia kivelle ja on näin askeleen lähempänä saarta. Jos pelaaja arvioi välimatkan väärin ja lankku putoaa, pitää kanin jäädä paikoilleen odottamaan seuraavaa vuoroaan. Kani, joka pääsee ensimmäisenä perille, saa kultaisen porkkanan ja voittaa pelin. Peli vaatii hahmottamista ja välimatkojen arvioimista.

 

 

 

 

 

 

Block out 

Pinoa kummallisia kuutioita toistensa päälle, mutta älä kaada pinoa! Ensimmäisenä kaikista korteistaan eroon päässyt tai yhdeksännen kuution pinoon asettava pelaaja voittaa! Tyylikkäät, korkealaatuiset kuutiot takaavat viihdykettä pitkäksi aikaa. Korteista selviää, minkä kuution voit asettaa pinoon. Sopii koko perheelle !

 

 

 

 

 

 

Kalastuspeli

Lähdetään ongelle! Pelin tarkoitus on onkia kaloja asettamalla onki kalan avoimeen suuhun pelilaudan pyöriessä.

 

 

 

 

 

 

Älypeli Cortex Kids

Haasta ystäväsi! Hauska peli testaa myös älykkyyttä, muistin ja reaktio nopeutta. Kilpailla muiden pelaajien kanssa 8 eri tehtävässä, jotka kutittavat aivoja, aisteja, hahmotusta, loogisuutta, sokkeloita, muistia, ja paljon muuta.

Lisää 10 tuntea kortit pöydälle. Nuorin pelaaja aloittaa pelin ja käännä päällimmäisen kortin pinoon. Kaikki pelaajat tarkastelevat korttia ja yrittävät ratkaista tehtävän. Kun yksi luulee tietävänsä vastauksen hän laittaa käden pinkan päälle. Muista voit kokeilla vain kerran kierroksella. Katsotaan vastaus. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tactic junapeli

Hyppää junan kyytiin ja etsi puuttuvat matkatavarat neljältä eri asemalta. Liikuta vuorollasi puujunaa, ja etsi oikeat laukut!

 

 

 

 

 

 

 

 

Zoobaloo lautapeli

Lautalle, paikoillanne, valmiit- nyt!
Loiskis! Ja Eetu Elefantti molskahtaa veteen. Eläimet lautalla kikattavat. Lautalle oli tilaa enää kananpojalle! Tässä jännässä pelissä pelaajien pitää arvata, kuinka monta eläintä mahtuu lautalle. Onko kaikkille tilaa ?

 

 

 

 

 

Loopin Louie

Louie on vauhdissa - hän lentää ja kaartelee kanalauman ympärillä! Pompauta Louie pois kanojesi luota, tai hän pääsee niihin käsiksi ja olet uolkona pelistä. Se jonka kana kaatuu viimeisenä voittaa pelin!

 

 

 

 

 

 

Burgermania toimintapeli

Vauhdikas toimintapeli vie pelaajat herkullisten hampurilaisten maailmaan. Ehditkö koota oikeanlaisen hampurilaisen ennen kuin se putoaa lautaselle? Se, joka valmistaa eniten hampurilaisia, voittaa!

 

 

 

 

HALLI GALLI

Halli Galli reaktiopeli 

Halli Galli on hurjan hauska koko perheelle sopiva seurapeli, jossa pitää olla nopea pää ja kädet! Pelaajat kääntävät vuorotellen hedelmäkortteja ja kilauttavat vikkelästi soittokelloa, jos pöydällä on viisi samanlaista hedelmää. Jos salamarefleksit toimivat ja lyönti on oikein, pelaaja kerää kortteja, hutilyönnillä joutuu maksamaan muille. Jos kortit loppuvat, pelaaja on ulkona pelistä.

 

 

 

 

 

Naiset vastaan miehet alias

Tässä uudessa pelissä sukupuolet saavat käydä hulvattomaan taisteluun, mutta voittaa voi vain, jos tietää miten vastakkainen sukupuoli ajattelee. Selitä sanat ja yritä päästä maaliin ensimmäisenä!

 

 

 

 

 

 

Mikä minä olen arvauspeli

Olenko lelu? Olenko eläin? Hedbanz for kids! Nopeatempoinen kysymyspeli opettaa lapselle paljon sanastoa. Hauska ja nopea. 

 

 

 

 

 

 

 

Ty Beanie Boo’s Party Game

Kolme kutkuttavan hauskaa peliä yhdessä! Tässä pelissä saat piirtää ja arvata kuvia, sekä näytellä ja veikata, mikä hahmo pääpannassasi on. Kaiken kruunaavat ihanat Ty-hahmot!

 

 

 

 

 

 

 

Mauri Kunnas autopeli

Hurjan hauska Autokilpa on kevyttä taktiikkaa ja muutuvia tilanteita tarjoava peli koko perheelle. Jokaisella pelikerralla rata voi olla ihan erilainen: sen mahdollistavat 28 ratapalaa, joista voi koota pitkän tai lyhyen, mutkittelevan tai suoran radan. Kunkin pelaajan oman kilpa-auton lisäksi pelissä on mukana myös pelin oma auto. Joka kierroksella ei siis välttämättä pääse liikuttamaan omaa autoaan. Kaverin auton voi laittaa öljyyn sutimaan, mutta miten on, kostautuvatko pikku kepposet? Kuka on nopein mutkissa ja kenen kaistavalinnan tuottavat tulosta? Lähde mukaan hujiin vautiajoihin.

 

 

 

 

 

 

Suomiralli perhepeli

Suomiralli - tässä visailupelissä Suomi-tietoutesi laitetaan erikoiskokeeseen! Pelilaudalla edetään heittämällä noppaa. Pelissä on 1000 kysymystä. Kysymysten aihealueita on neljä. Lisäksi pelissä on lapsille omat kysymykset. Jos pelaaja vastaa kysymykseen oikein, hän saa heittää noppaa uudelleen. Jos pelaaja vastaa kysymykseen väärin, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Bonuskysymykset lisäävät jännitystä. Matkan varrelle osuu myös tapahtumia, joista jotkut vauhdittavat ja toiset hidastavat matkaa. Tapahtumat voivat vaikuttaa myös muiden pelaajien matkantekoon. 

 

 

 

 

 

 

 

Hullunhauska etsintäpeli

Hillittömän kaoottinen hahmonetsintäpeli se on jotain aivan uutta. Pelissä tarvitaan tarkkoja silmiä ja näppäriä sormia, kun pelaajat kilpailevat aikaa(ja toisiaan) vastaan löytääkseen kortissaan kuusi nappulaa. Jokainen etsii ensi yksin 15 sekunnin ajan, ja sitten KAIKKI käyvät kupin kimppuun löytääkseen puuttuvat nappulat ja voittaakseen pelin. 

 

 

 

 

 

 

Haba Spookies

Kutkuttavan jännittävä seikkailupeli koko perheelle! Neljä rohkeaa kaveria ja heidän koiransa ovat menneet aavetaloon täydenkuun aikana. Aaveet ja muut vaarat vaanivat pelaajia vanhassa hylätyssä talossa. Kuka uskaltaa kiivetä talossa korkeimmalle ja kerätä matkalla huikean määrän Spookies -merkkejä? Pelissä edetään noppien pistemäärän mukaan. Sinun pitää päättää, heitätkö kerralla neljää, kolmea vai kahta noppaa. Ainoastaan kahden nopan pisteluku huomioidaan. Jos otat liian suuren riskin, se voi pudottaa sinut kerrosta alemmaksi. Jos pelaat liikaa varman päälle, niin Spookies -merkkien kerääminen hidastuu. Sopiva riskinotto, taktikointi ja tuuri ratkaisevat pelin eduksesi. Voittaja on pelaaja, joka pelin lopussa on kerännyt eniten pisteitä Spookies -merkeillä.

 

 

 

 

 

 

 

La cucaracha loop 

Hei, nyt huomio, laatikosta tulee torakka! Juokse, torakka tulee! Kuoriaiset pyörivät eteenpäin, kunnes torakka kiipeää ylös yhden silmukan kautta ja vilahtaa pihan poikki. Tönäiseekö se sinut ruudusta? Jos ei niin kävipä tuuri ja  voit jatkaa matkaa maaliin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aladdin taikamatto peli

Moi! se olen minä Zephir! Oletko varmaan jo kuullat minusta? Olen lentävä matto, nopein kaikista! Katos kuinka hekposti leijailen ilmassa. jihuu! Mutta minun täytyy tunnustaa että olen usein kämpelö... Siksi tarvitsen sinun apuasi, yrittä lastaa Aladdinin aare selkääni, mutta varo ettet pudota minua!

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomi Tutuksi

Maantiedon oppiminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa! Pakkaus sisältää kaksipuolisen palapelin, jossa on kaksi Suomen karttaa (fyysien ja poliittinen) sekä tärkeimpiä järviä ja jokia koskevat tiedot. Korttipeliä pelaamalla tulevat tutuksi tärkeimmät suomalaiset nähtävyydet sekä tärkeimpien kaupunkien tiedot kuten asukasluvut ja pinta- alat. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monza lautapeli

Taktista ajattelua harjoittava autokilpailupeli Habalta. Noppien näyttämiä värejä taitavasti yhdistellen voi edetä nopeasti radalla. Pelilauta tukevaa kartonkia (21x42 cm). Sisältää puiset kilpa-autot ja värinopat.

 

 

 

 

 

 

 

Monopoly Grab & Go matkaversio

Pelaatko MONOPOLYa? nopean sijoittajan kiinteistöpeliä? matkalla! Kompaktia, kannettavaa peliä voi pelata lomalla, automatkalla tai milloin tahansa, kun olet poissa kotoa.

 

 

Täysillä Pohjolan halki lautapeli

 Löydä nopein reitti paikasta toiseen. Tutki, pelaa ja pidä samalla hauskaa! MATKA peli, siis nimi, mutta ei ole pienikokoinen matkapeli!

 

 

 

 

 

 

 

 

Balloon Bom Bom peli

Et koskaan tiedä milloin pallo poksahtaa!!! Boom Boom Balloon: hullunhauskaa perhepeli, jossa vuorotellen yritetään estää ilmanpalloa rikkoontumasta!Kunnes pallo poksahtaa rikki ja kova. Heitä noppaa ja työnnä tikkua varovasti, kunnes kuulet naksahduksen. Seuraa, miten ilmanpallo muuttaa muotoaan... Kerta vielä ja ilmanpallo poksahtaa varmasti!

 

 

 

 

 

 

Fool the frog 

Älä jää kiinni kärpäsen kanssa. Yksi pelaajista pukeutuu sammakko laseihin ja hän yrittää arvata minkä kupin alla kärpänen piilottelee. Sammakon silmät avautuvat ja sulkeutuvat automaattisesti joten muiden pelaajien tulee olla strategisia milloin on hyvä aika heittää kärpänen toiselle pelaajalle. Pystytkö huijaamaan sammakkoa vai saako sammakko kärpäsen kiinni silmänräpäyksessä.

 

 

 

 

Diamond detectives 

Tehtäväsi: Löydä varastettu timantti! Salainen aseesi: Timantinpaikannin! Yksi pelaaja tai joukkue piilottaa avaimet ja timantin. Toinen pelaaja tai joukkue alkaa estiä timanttia paikantimen avulla. Kello tikittää! Missä on kaksi avainta? Tuolla! Lataa paikannin, kiirehdi! Katso! Paikannin näyttää joukkueesi olevan oikeilla jäljillä! Ehdittekö löytää kätköpaikan?

 

 

 

 

 

 

 

 

Muuttuva Labyrintti hohtaa pimeässä

Työnnä käytäviä, siirrä pelinappuloita, etsi aarteita. Toisinaan saatat törmätä lohikäärmeeseen tai jopa kummituksiin! Tehväsäsi on etsiä aarteita. Kanssapelaajiesi tehtävä on vaikeuttaa sitä parhaan kykynsä mukaan. He yrittävät rakentaa umpikujan juuri sinne, missä sinä olet yrittämässä läpimurtoasi! Sillä he haluavat mennä jonnekkin ihan muualle.

 

 

 

 

Pronto

Pronto! Oletko valmiina lähtöviivalla? Käännä ensimmäisen kortti ja keksi teemaasi sopivat sanat ennen kuin piilossa olevan tiimalasin aika loppuu. Jokerikortti voi auttaa sinua ja voit pelata tätä myös joukkuepelinä. Nopeatempoinen partypeli 2 – 12 pelaajalle. Pelin kesto noin 30 – 45 minuuttia. Pakkaus sisältää pelilaudan, tiimalasin, 6 pelinappulaa, 6 alustaa, 168 aihekorttia, 12 jokerikorttia ja ohjeet. Osallistuu Vuoden Peli 2016 Partypeli -kilpailuun.

 

 

 

 

 

 

 

 


 Scotland Yard Junior

Neuvokkaaat etsivät liittyvät Herra X:n takaa-ajoon pitkin Lontoon katuja. Tuletko sinä löytämään hänen viimeisimmän piilopaikan? Vai pääseekö Herra X jälleen kerran pälkähästä?

 

 

 

 

 

 

 

gas out korttipeli

Kaasut ulos -peli

Gas Out on äärettömän yksinkertainen, mutta hulvattoman hauska peli: pelaajille jaetaan kolme korttia, jos saat numerokortin painat hahmoa niin monta kertaa kuin kortti näyttää. Toivot että läpäiset kierroksen ilman, että hahmo päästää kaasut ulos. Korteissa on myös käännä takaisin kortti tai hyppää yli. Jos kaasut tulee ulos - joudut pelistä pois tai voit keksiä uuden säännön esim joudut syömään suolapähkinää. Voittaja on viimeinen!

 

 

 

 

 

 

 

Triominos tribalance 

Algan Triominos Tribalance on viihdyttävä koko perheen peli. Keinuvalla pelilaudalla tasapaino on valttia! Suuremmat luvut painavat enemmän kuin pienemmät luvut.
Tartu mahdollisuuteen! Säilytä tasapaino! Älä epäröi panna kaikkea peliin!
Tribalance on todellinen vaa'ankielipeli perheen tasapainottelijoille. Pelin idea on yksinkertainen: Mitä suurempi pelilaudalle asettavan nappulan numero on, sitä enemmän voit voittaa. Mutta myös riski on suurempi. Iso numero painaa vähän enemmän kuin pieni. Ja tämä pelilauta ei pysy paikallaan vaan keikkuu. Parhaat pistepaikat ovat reunoilla, joten kannattaa harkita, onko pistesaalis riskin arvoinen. Tribalancessa nappuloista eroon pääseminen ei ole mikään takuu voitosta. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karuba lautapeli

Lopultakin! Pitkän laivamatkan jälkeen Karuban saari kätkettyine aarteineen on odottamassa tutkimusmatkailijoita. Kuka kuljettaa joukkonsa nopeimmin viidakon halki temppeleiden luo? Matkanjohtajan ohjeiden mukaan pelaajat tekevät reittejään omille pelialustoilleen samanaikaisesti. Matkan edetessä kerätään timantteja ja kultahippuja, joista saa lisäpisteitä. Ensimmäisenä temppelille päässyt matkaaja kerää arvokkaimmat aarteet. Pelissä vaaditaan tarkkuutta ja taktikointia, jotta jokaisen tutkimusmatkailijan polku pysyy avoimena. Jos blokkaat pelaajasi umpikujaan, et pääse jatkamaan matkaasi. Koukuttava peli kaikille seikkailunjanoisille pelaajille!

 

 

 

 

 

 

 

Suomiralli perhepeli

Suomiralli - tässä visailupelissä Suomi-tietoutesi laitetaan erikoiskokeeseen! Pelilaudalla edetään heittämällä noppaa. Pelissä on 1000 kysymystä. Kysymysten aihealueita on neljä. Lisäksi pelissä on lapsille omat kysymykset. Jos pelaaja vastaa kysymykseen oikein, hän saa heittää noppaa uudelleen. Jos pelaaja vastaa kysymykseen väärin, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Bonuskysymykset lisäävät jännitystä. Matkan varrelle osuu myös tapahtumia, joista jotkut vauhdittavat ja toiset hidastavat matkaa. Tapahtumat voivat vaikuttaa myös muiden pelaajien matkantekoon. 

 

 

 

 

 

Kivi lautapeli

Kivi on taktinen noppapeli, jossa tavoitteena on kerätä pisteitä sijoittamalla kiviä laudalle mahdollisimman pitkiin riveihin, joko pystyyn tai vaakaan. Noppien tulos määrää mihin kiven voi sijoittaa: jatkatko omaa suoraasi vai blokkaatko kanssapelaajasi aikeet? Eniten pisteitä 10 kierroksen aikana kerännyt pelaaja voittaa pelin. Kivi on peli, jonka säännöt oppii helposti, mutta joka kierroksella muuttuvat tilanteet pitävät jännityksen yllä viimeiseen heittoon saakka.

 

 

 

 

 Kuusiokulma Peli

Koukuttava yhdistely-/pulmapeli 2-3 pelaajalle. Rakenna niin monta oman väristä kuusikulmiota kuin ehdit ja pyri samalla estämään kanssapelaajaa rakentamasta omia kuusikulmioitaan. 

 

 

 

 

 

Älä ole aasi peli

Ethän ole perheen aasi? Koko perheen hauska korttipeli, jossa tavoitteena on kerätä kolme samanväristä aasikorttia, napata porkkana ennen muita ja olla joutumatta aasiksi. Nopeatempoinen ja hauska hulluttelupeli 2-4 pelaajalle. Pakkauksessa kuvakortit, pääpannat ja aasinkorvat pelaajille, kolme porkkanaa, yksi aasinkuono ja peliohjeet.

 

 

 

 

Ötökkä Hotelli Peli

Saatko ensimmäisenä täytettyä kaikki hotellihuoneesi oikeilla hyönteisvierailla? Jos et tahdo onnistua, voit houkutella niitä hunajalla. Mutta varo torakkaa ja hämähäkkiä, jotka vaikeuttavat tehtävääsi! 

 

 

 

 

 

 

 

 

Frutti Frutti Peli

Hauska toimintapeli hullunkurisen Frutti Frutti -sekoittimen äärellä. Tunnista hedelmiä, kuuntele tarkasti ja heitä oikea kortti sekoittimeen. Osuitko vai hyppelikö Frutti Frutti karkuun heittosi ulottuvilta? Kuka pääsee ensimmäisenä korteistaan eroon on voittaja. 

 

 

 

 

 

 

 

Dr. Eureka Lautapeli

Oletko Dr. Eurekan nopein ja nokkelin avustaja? Siirrä koeputkissa olevia palloja haastekortin osoittamaan järjestykseen niin ettet koske niihin käsilläsi – onnistuuko? Näppäryyttä, nopeutta ja hyvää hahmottamiskykyä vaativa perhepeli 2 -4 pelaajalle. Peliaika noin 15 minuuttia. Sisältää 54 haastekorttia, 24 väripalloa, 12 putkiloa ja ohjeet. Osallistuu Vuoden Peli 2016 Perhepeli -kilpailuun. 

 

 

 

 

 

 

 

 

tuhat palaa  frozen

 

Palapeli 1000 palaa Frozen

Mahdoton palapeli, tai ainakin haasteellinen. Frozen Anna ja Elsa kurkkaa lumiukkojen seasta.